Valtuutetun toiminta syrjintätapauksissa
Käytännössä vähemmistövaltuutetun toimisto antaa neuvontaa ja ryhtyy tarvittaessa toimenpiteisiin, pyytämällä esimerkiksi selvityksiä asiakkaan vastapuolelta ja lisätietoja eri tahoilta. Vähemmistövaltuutetulla on laaja tiedonsaantioikeus ja voi salassapitosäännösten estämättä saada tietoja eri viranomaisilta. Selvitysten edettyä vähemmistövaltuutettu antaa tapauksesta lausunnon ja tarvittaessa vastapuolelle ohjeen tai kehotuksen olla jatkamatta syrjintää. Vähemmistövaltuutetulla ei ole valtuuksia määrätä toista viranomaista toimimaan tietyllä tavalla esimerkiksi hakemusten käsittelyssä, käsittelyjärjestyksessä tai ratkaisun lopputuloksessa. Vähemmistövaltuutettu ei voi myöskään muuttaa toisen viranomaisen tekemää päätöstä. Asiakas voi oman harkintansa mukaan saattaa asiansa vireille syrjintälautakuntaan. Joissakin tapauksissa vähemmistövaltuutetun toimisto myös avustaa valituksen tekemisessä syrjintälautakuntaan. Hyvin poikkeuksellisesti vähemmistövaltuutettu voi avustaa tai määrätä toimistonsa työntekijän avustamaan oikeudellisesti etnisen syrjinnän kohteeksi joutunutta asiakasta tai hankkii tälle oikeusapua. Tämä edellyttää, että asialla on laajemminkin huomattava merkitys etnisen syrjinnän ehkäisyssä. |