Koulutus

Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän koulutuksen, mukaan lukien erikoistumis- ja uudelleenkoulutuksen, tai ammatillisen ohjauksen saamisessa. Syrjintäkielto koskee sekä julkisen että yksityisen sektorin järjestämää koulutusta. Lakia sovelletaan muun muassa opiskelijavalintaan, valintamenettelyihin, opintosuoritusten arviointiin sekä oppilaiden ja opiskelijoiden kurinpitoon.
 
Yhdenvertaisuuslakia ei kuitenkaan sovelleta koulutuksen tavoitteisiin, sisältöön eikä koulutusjärjestelmään. Tällä perusteella esimerkiksi koulutuksen rakenne, oppimäärät sekä tutkintojen sisältö tai opiskelukielen valinta eivät kuulu lain soveltamisalaan.
 
Koulukiusaamista voidaan joissakin tilanteissa pitää yhdenvertaisuuslaissa kielletyn syrjinnän yhtenä muotona, kiellettynä häirintänä. Vähemmistövaltuutettu valvoo yhdenvertaisuuslain noudattamista siltä osin, kun kyse on syrjinnästä etnisen taustan perusteella.
 
Aluehallintovirasto (AVI) seuraa ja arvioi kunnallista opetustointa (www.avi.fi). Aluehallintovirastolle voi tehdä kantelun kunnallisen koulun toiminnasta.
 
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY) (www.ely-keskus.fi) vastaavat mm. koulutusjärjestelmän toimivuuden edistämisestä ja opetushenkilöstön lyhytkestoisesta täydennyskoulutuksesta.
 
Tietoa perusopetuksesta saa kunnallisista opetusviranomaisilta sekä opetushallitukselta: http://www.oph.fi
 
Infopankista (infopankki.fi) löytyy tietoa koulutusmahdollisuuksista eri kielillä. Tietoa koulutusmahdollisuuksista löytyy myös opetushallituksen koulutusnetti –sivustolta: www.koulutusnetti.fi
 
Työ- ja elinkeinotoimistojen palveluihin kuuluu muun muassa ammatinvalinta- ja urasuunnittelu sekä koulutusneuvontaa. Käy paikallisessa työ- ja elinkeinotoimistossa tai katso työ- ja elinkeinotoimistojen sivut: http://www.mol.fi/mol/fi/index.jsp
 
Tietoa opetusviranomaisten työnjaosta:




< Takaisin > Tulosta sivu